Kullan hinta on kokealla - Miksi?

Kullan hinta on kokealla - Miksi?

Kullan hinta on pysytellyt tänä vuonna poikkeuksellisen korkealla tasolla. Taustalla on ennen kaikkea maailmanlaajuinen epävarmuus, geopoliittiset jännitteet, inflaatiohuolet sekä keskuspankkien aktiivinen kullanhankinta. Kulta nähdään epävarmoina aikoina turvallisena arvonsäilyttäjänä, mikä lisää sen kysyntää.

Myös sijoittajien kiinnostus kultaan on kasvanut voimakkaasti. Kun epävarmuus lisääntyy ja luottamus talouden tulevaisuuteen horjuu, rahaa siirtyy usein osakkeista ja muista riskialttiimmista sijoituksista kultaan.

Entä tulevaisuus?

Kullan hinnan suuntaa on mahdotonta ennustaa varmasti. Jos geopoliittiset jännitteet ja talouden epävarmuus jatkuvat, korkea hintataso voi hyvinkin jatkua. Toisaalta korkojen nousu, vahvistuva dollari ja talouden rauhoittuminen voivat painaa kullan hintaa alaspäin.

Yksi asia kuitenkin näyttää selvältä: kullan merkitys arvonsäilyttäjänä on vahvistunut. Keskuspankit ovat ostaneet kultaa keskimäärin noin 1 000 tonnia vuodessa vuodesta 2022 lähtien, mikä tukee kysyntää myös pitkällä aikavälillä.

Jos omistat vanhoja tai tarpeettomia kultakoruja, nykyinen hintataso tekee ajankohdasta kiinnostavan myös kullan myynnin kannalta.

Back to blog